Skip to content

Pienet perunamunkit

Vaputtaako? Munkin voi tehdä myös perunasta!

noin 20 pientä munkkia

Reseptissä käytetyt Potwell-tuotteet

Ainesosat

  • 250 g eli noin 4 keskikokoista Jauhoista Perunaa
  • ½ dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl perunajauhoa
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 1 kananmuna
  • 1 sitruunan raastettu kuori
Paistamiseen
  • öljyä
Pinnalle
  • kaneli-sokeriseosta

Valmistus

  1. Kuori ja kypsennä perunat suolalla maustetussa vedessä täysin kypsiksi. Soseuta kypsät perunat siivilän läpi painamalla ja anna jäähtyä.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kananmuna perunasoseen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet sekä raastettu sitruunan kuori ja sekoita massa tasaiseksi.
  3. Lämmitä öljy 180 asteeseen. Ota taikinasta kahdella pikkulusikalla pallukoita ja laita öljyyn kypsymään. Kypsennä muutamia minuutteja niin, että munkkien pinta on rapea ja kullanruskea molemmin puolin.
  4. Anna munkkien jäähtyä hetki ja pyörittele kaneli-sokeriseoksessa. Tarjoile heti esimerkiksi kahvin, teen tai mehun kera.

Maija

Keittiömestari, ravintoloitsija ja ruokatoimittaja Maija Silvennoinen paljasti pyynnöstämme kaksikymmentä perunaruokareseptiään. Näistä vappuisen perunamunkki-reseptin Maija laati varta vasten Maatilan-sivuille asiakkaidemme iloksi.

Reseptejä suunnitellessaan Maija halusi tuoda esille muun muassa sen, kuinka mainio leivonnaisten raaka-aika peruna on: tutustu, testaa ja ihastu!

Katso reseptejä