
Usein kysyttyjä kysymyksiä perunasta
Te kysyitte, perunan ammattilaiset vastaavat!
Miksi perunapussissani oli vihreä peruna?
Perunapakkauksesta löytyneet vihreät perunat eivät ole mukava yllätys, eikä niitä tulisi käyttää ruoanvalmistuksessa. Joskus peruna saa kasvukauden aikana liikaa auringonvaloa pintaansa, mikäli esimerkiksi rankkasade huuhtoo peltolohkoa ja perunamukulat nousevat multakerroksen päälle.
Potwellin jokaisella pakkaamolla on käytössä koneellinen optinen lajittelu, joka poistaa kaikki vialliset perunat linjastolta ennen pusseihin päätymistä. Viallisiin perunoihin lukeutuvat myös vihertyneet yksilöt. Optisen lajittelun jälkeen perunat kulkevat vielä pakkaamotyöntekijän seulonnan läpi. Vihertyneiden perunoiden päätyminen pakkauksiin asti on siis lähes mahdotonta.
Usein perunapussista löytynyt vihertynyt peruna on lähtenytkin siis vihertymään pakkaamisen jälkeen. Tämän aiheuttaa liiallinen valonsaanti tai turhan korkea säilytyslämpötila. Parhaiten peruna säilyy viileässä ja valolta suojattuna.
Onko peruna hiilaripommi?
Ei ole. Peruna mielletään usein hiilihydraattipitoiseksi, mutta tämä käsitys ei perustu ravintoarvoihin vaan mielikuviin. Suomessa käytettävän Fineli-tietokannan mukaan peruna sisältää hiilihydraatteja maltillisesti. Hiilihydraatin määrä on samaa suuruusluokkaa keitetyn pastan kanssa – ja selvästi pienempi kuin keitetyssä riisissä.
Hiilihydraatit keitetyissä lisukkeissa (per 100 g)
- Keitetty peruna noin 15–17 g
- Keitetty pasta/makaroni noin 14–15 g
- Keitetty riisi noin 25–28 g
Lähde: Fineli – Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansallinen elintarvikkeiden koostumustietokanta
(Arvot ovat keskimääräisiä ja voivat vaihdella lajikkeen ja valmistustavan mukaan.)

Mistä mielikuva perunan isosta hiilarimäärästä johtuu?
Perunan hiilihydraattimäärät vaihtelevat sen mukaan, onko tuote ilmoitettu kuivana vai keitettynä. Kuiva pasta ja riisi sisältävät paljon hiilihydraatteja, mutta keitettäessä ne imevät runsaasti vettä, jolloin hiilihydraattipitoisuus per 100 grammaa laskee selvästi. Fineli ilmoittaa arvot pääosin valmiille, keitetylle tuotteelle.
Peruna on muutakin kuin hiilihydraatteja. Hiilihydraattimäärän lisäksi on tärkeää katsoa kokonaisuutta. Peruna on:
- vähäenerginen (noin 70–80 kcal / 100 g)
- luontaisesti rasvaton
- hyvä kuidun lähde, erityisesti kuorineen syötynä
- merkittävä kaliumin ja C-vitamiinin lähde
- pitää kylläisenä, mikä tukee painonhallintaa
Usein perunan “hiilaripommi”-maine liittyy enemmän valmistustapaan kuin itse perunaan. Runsas rasva (esim. ranskalaiset tai kermaperunat) lisää energiamäärää – ei peruna itsessään.

Miten valita käyttötarkoitukseeni sopivin peruna ja mitä perunoiden värikoodaus tarkoittaa?
Kaikki perunat eivät käyttäydy samalla tavalla keittiössä. Oikean perunan valinta riippuu siitä, haluatko perunan pysyvän muodossaan vai hajoavan pehmeäksi. Siksipä Potwell toimittaakin värikoodattuja perunoita, jotta juuri sinun olisi helpoin löytää käyttötarkoitukseesi sopivin peruna.
Muistutamme kuitenkin, että emme halua pitää värikoodausta rajoittavana tekijänä, vaan enemmänkin ”sopii parhaiten” -tyyppisenä ohjauksena.
Perunoiden värikoodaus:
Perunoiden värikoodaus perustuu perunan rakenteeseen ja tärkkelyspitoisuuteen, ei lajikkeeseen, väriin tai makuun.
Vihreä pussi – kiinteä peruna
Kiinteä peruna sisältää vähemmän tärkkelystä ja pysyy hyvin muodossaan kypsennettäessä. Sopii erityisesti:
- keitettyihin perunoihin
- perunasalaatteihin
- keittoihin
Keltainen pussi – yleisperuna
Yleisperuna on rakenteeltaan tasapainoinen: ei liian kiinteä eikä jauhoinen. Sopii erityisesti:
- arkiruokiin
- keittoihin
- laatikkoruokiin
- pannulla paistettavaksi
- lohkoperunoiksi
- muusiin, kun rakenne saa olla hieman karkeampi
Punainen pussi – jauhoinen peruna
Jauhoinen peruna sisältää enemmän tärkkelystä ja hajoaa helposti kypsennettäessä. Sopii erityisesti:
- perunamuusiin
- perunalaatikkoihin
- soseisiin
- lohkoperunoiksi
- uuniperunoiksi
- leivontaan
- perunarieskoihin ja -pohjiin

Miten Potwellin pakkaamoilla osataan valita juuri oikeat perunat oikean väriseen pussiin, jos tätä ei määritellä pelkästään lajikkeen perusteella?
Vaikka meillä onkin pitkä historia perunapakkaamisen saralla ja alkutuotannossamme työskentelee alansa ammattilaiset, ei tämä yksistään riitä. Potwellin toimittamille perunoille tehdään vuosittain laadunmääritys, jossa analysoidaan perunaerien sekä ulkoista laatua, että keittolaatua. Noin viikon verran kestävän laadunmääritysprosessin tuloksena saamme kattavan tiedon kyseisen satokauden laadusta.
Laadunmäärityksen tuloksena perunaerät asetetaan vihreään, keltaiseen ja punaiseen kategoriaan mm. perunoiden jauhoisuuden ja tärkkelyspitoisuuden perusteella.
Meillä on dataa jo yli 20 vuoden ajalta laadunmäärityksestämme. Tämän perusteella voimme sanoa, että lajikkeen ominaisuudet voivat vaihdella vuosittain riippuen satokaudesta ja viljelyolosuhteista.
Miksi samaa lajiketta voi olla esimerkiksi vihreässä ja keltaisessa pussissa?
Tämä kysymys askarruttaa varmasti välillä kuluttajia, sillä värikoodattujen pussien takaosasta on löydettävissä aina tieto kyseisen pussin perunalajikkeesta ja joskus saatakin huomata, että samaa lajiketta löytyy eri värisistä pusseista. Kysymykseen voi vastata kahdella sanalla: maaperä ja kasvuolosuhteet. Potwellin ruokaperunat viljellään pääsääntöisesti Tyrnävän ja Kristiinankaupungin välisellä alueella.
Satokauden aikana kasvuolosuhteet saattavat olla erilaiset Tyrnävällä Matinollin viljelyksillä, kuin Mäkelän Kimmon pelloilla Himangalla. Laadunmäärityksemme ansiosta olemme huomanneet, että kasvuolosuhteiden lisäksi maaperä on todella merkittävä tekijä perunan ominaisuuksiin liittyen ja tästä syystä Himangalla viljelty Inova voi omata erilaisen keittolaadun, kuin taas Tyrnävällä viljelty.
Ostin kaupasta pussillisen perunaa. Pitääkö ne pestä ennen käyttöä?
Mikäli ostit kaupasta Potwellin valmiiksi pestyjä ruokaperunoita, ei niitä tarvitse pestä ennen valmistusta. Voit kaataa perunat suoraan keitinveteen tai pilkkoa ne haluamaasi muotoon.
Muistathan, ettei perunoita tarvitse edes kuoria, vaan ne voidaan syödä kuorineen.
